Exåress Kennel
Päivi Lampola
Nummelantie 86 A
FI-01810 Luhtajoki
Puh./Tel. +358 (50) 322 7879
exaress(a)bouvier.fi
www.bouvier.fi
—
—
—
—
—
…
MIKÄ JA KUKA ON EXÅRESS?
Historiaa ja tulevaisuuden näkemyksiä
Olen Päivi Lampola, pitkän linjan koiraharrastaja Nurmijärven Luhtajoelta. Perheeseeni kuuluu vaihteleva vahvuus nelijalkaisia jäseniä sekä kaksijalkaisista puoliso sekä kaksi aikuista poikaamme.
Koirien kanssa olen ollut tekemisissä jo lapsuudenkodistani lähtien. Teini-ikäisenä kun perheen omat koirat alkoivat olla eläkeikäisiä, naapurustosta löytyi treenikaveriksi suursnautseriuros Toto, jonka kanssa vietinkin lukemattomia tunteja lenkkeillen ja treenikentällä pk-tottelevaisuutta hinkaten. Ensimmäinen oma koirani olikin sitten luontevasti 1986 syntynyt ssu Basse.
Muutaman koirattoman vuoden jälkeen meille tuli vuonna 1996 ensimmäinen bouvier, rotu jonka parissa myös kasvatustyöni alkoi. Kasvattajan peruskurssin olen käynyt jo 1980-luvun loppupuolella, mutta kennelnimen anoin ja sain vasta vuonna 2005. Ensimmäinen bouvierpentue syntyi vuonna 2008, ja samana vuonna meille tuli myös ensimmäinen schapendoes.
Kasvattaminen ei ole elinkeinoni, vaan leipärahat tienaan lemmikkialalta muiden töiden parissa. Kasvatustyöni ensisijainen tavoite on koira, jonka kanssa normaali arkipäivän elämä on mahdollisimman vaivatonta. Jokaiselle pennulle etsitään sille parhaiten sopiva koti ottaen huomioon koiran luonne ja ominaisuudet sekä tulevan kodin toiveet ja tavoitteet. Kaikki pennut myydään kuitenkin aina lemmikeiksi, koska mitään takeita seitsemänviikkoisena luovutettavasta pennusta ei voi antaa. Koiran ihan ehdottomasti tärkein tehtävä on olla rakastettu perheenjäsen, joka tuottaa iloa omille ihmisilleen!
Kaikki meillä kasvatettavat pentueet suunnitellaan ensisijaisesti tulevaisuuden jalostustyötä ajatellen. Pelkkää myyntitarkoitusta varten ei yhtäkään pentuetta synny. Jokainen yhdistelmä arvioidaan kokonaisvaltaisesti rodun tilanne huomioiden ja sopivin yhdistelmä ei ole puhdasta matematiikkaa, ei perustu ainoastaan viralliseen terveys/luonnedataan eikä maantieteelliseen mukavuuteen. Tulevaisuuden jalostusmateriaalia on hankittu ja koiria astutettu vaivaa ja rahaa säästämättä naapurikuntaa ja kotimaatakin laajemmalla säteellä.
Koiraharrastukseni alkoi pk-lajien parissa, jatkui näyttelyihin ja siinä sivussa on kokeiltu muitakin lajeja kulloistenkin rotujen parissa. Vuosien varrella olen kouluttautunut moniin eri tehtäviin näissä lajeissa, ja toiminutkin mm. koulutusohjaajana ja tuomarivastaavana näyttelysihteerinä muutamassakin yhdistyksessä. Toimittuani useita vuosia eri luottamustehtävissä niin paikallisissa kuin rotuyhdistyksissä, nostan hattua kaikille yhdistysaktiiveille. Nykyään kun kasvatustyö vie huomattavan ison osan vapaa-ajastani ja ansiotyökin on lemmikkialalla, olen jättäytynyt aktiivisesta yhdistystoiminnasta pois. Jos ylimääräistä vapaa-aikaa koirien lisäksi jää, käytän sen mieluiten minulle rakkaaseen käsityö- ja taideharrastukseen.
Vaikka harrastankin omien koirieni kanssa nykyään lähinnä vain näyttelyitä, on luonne kuitenkin yksi tärkeimmistä jalostuskriteereistäni. Se ei ole mustavalkoinen totuus, vaan joukko ominaisuuksia jotka jokaisella yksilöllä ovat erilaisia ja niiden rodunomaisuus onkin sitten jo ihan toinen tarina. Jalostuksellisesti hyvän ja onnistuneen yhdistelmän aikaan saaminen vaatii kuitenkin paljon enemmän, luonteiden lisäksi terveys ja rodunomainen ulkonäkö ovat asioita joita ei voi myöskään unohtaa. En usko ns. asia edellä kasvatukseen, olipa kyseessä sitten näyttelykehien kunkku tai haluttuun harrastukseen sopiviin mittoihin mahtuva koira. Kasvatustyöni tavoitteena on rodunomainen, terve ja hyväluonteinen koira, jonka kanssa jokainen eletty päivä on ilo sekä koiralle että sen omistajalle.